Tee tilaa laiskalle ja saamattomalle!

Olen aina rakastanut syksyissä uuden aloittamisen tunnelmaa. Asetetaan tavoitteita, pakataan reput, ollaan täynnä motivaatiota ja lähdetään lippu korkealla kohti uusia seikkailuja. Kohti uutta minää.

Samalla olen kokenut ristiriitaisena sen, että samaan aikaan puut alkavat riisua lehtiverhoaan, pellot kynnetään paljaiksi ja linnut kokoavat joukkonsa kuin jättääkseen uppoavan laivan.

Uudet aloitukset ihmiselämässä ja kasvun loppuminen ympäristössä eivät oikein sovi samaan kuvaan.

Puut elävät luonnollisessa syklissä.

Ne tietävät milloin ne ovat täydessä kukoistuksessaan, pudottavat hedelmänsä ja levittävät kypsyttämänsä siemenet. Ja sen jälkeen ravistelevat helpottuneina lehtensä voidakseen aloittaa uuden syklin. Voidakseen kerätä uutta elinvoimaa uutta kukoistusta varten.

Ristiriita syksyn tuntemuksistani hiukan hälvenee tästä näkökulmasta tarkasteltuna.

Meidän ihmistenkin pitää päästää irti ja asettua puiden tapaan paljaina ottamaan vastaan uutta.

Luonnostellessani tätä tekstiä kynällä paperille, kynästäni loppui muste. En saanut enää mitään ulos. Tuntui kuin oma sisäinen mustepatruunani olisi tyhjentynyt myös.

Mitä tehdään, kun tulostimen mustekasetti tyhjenee? -Vaihdetaan tietysti uusi.

Ei laiteta uutta vanhan päälle, vaan avataan laite, otetaan vanha kasetti pois, asennetaan uusi tilalle ja suoritetaan kohdistus. Kaikki tämä, ennen kuin pääsee taas jatkamaan normaaliin tapaan.

Joskus tulee hetkiä, jolloin pitää vaan sietää hetken aikaa sitä, ettei kaikki sujukaan kuin rasvattu.

Mieli haluaisi toimia, antaa ja ammentaa, mutta ei pysty. Jokaisen sisäinen mustekasetti tyhjenee aika ajoin. Silloin on annettu itsestä ulos se mitä varastossa oli, ja jotta voisi taas alkaa antamaan, on hyväksyttävä se, että vanhan kasetin päälle ei voi suoraan asentaa uutta. On hankittava uusia voimavaroja ja tehtävä niille tilaa. Siitäkin huolimatta, että tässä kohdassa mieli alkaa soimata saamattomuudesta tai laiskuudesta.

Kylläpä puutkin ovat nyt laiskoja kun eivät jaksa enää kannatella loppuunkasvaneita lehtiään…

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Valoa ja varjoja

Tänä aamuna saatoin joka-aamuiseen tapaani lapseni kouluun. Korjaan, kävelin samaa matkaa. Itsenäistyvälle lapselle siinä on melkoinen ero. Lapsi on iloinen siitä, että tulen koulumatkalle mukaan, mutta saattaa häntä ei tarvitse. Tänään mukanamme käveli myös yläkouluikäinen tyttäreni. Elokuiseen tapaan aamu oli kylmä, mutta aurinko lämmitti vielä. Kävellessämme hiekkatietä aurinko paistoi takaamme ja loi eteemme pitkät varjot. Lapset asettuivat tielle niin että peittivät varjoni. ”Äiti me peitettiin sun varjo!” En edes tiedä mitä vastasin, mumisin varmaan jotakin, koska pienempi lapsista pyysi anteeksi ja totesi että sinähän tarvitset varjoasi. Niin, tosiaan tarvitsen. En voi olla pelkkää valoa. Mieleeni tuli väistämättä Peter Pan, joka jahtaa karkailevaa ilkikurista varjoaan. Miksei Peter vain anna sen mennä? Varjo ei selvästikään halua olla kahlittuna isäntäänsä ja isännälle siitä on vain harmia. Kukaan ei kuitenkaan ole kokonainen ilman varjoaan. Jätin lapseni, ja hänen

Lue lisää

Mukavuusalueella on mukavaa – kunnes ei enää ole

On kivaa kun on mukavaa! On mukavaa tehdä niitä asioita, joista tietää pitävänsä. Olla sellaisissa paikoissa ja sellaisten ihmisten seurassa. Monet meistä rakentavat elämäänsä juuri niin, että olisi mukava olla. Oletko koskaan pysähtynyt miettimään mistä tiedät mistä pidät? Tai mistä et pidä? Jos et pidä kahvista, sinun on täytynyt joskus maistaa sitä. Jos taas rakastat avantouintia, sinun on täytynyt joskus uskaltaa mennä kylmään veteen. Opimme tuntemaan itseämme yrityksen ja erehdyksen kautta. Ja jossain vaiheessa useimmille meistä tulee vastaan se piste, jossa toteamme, että olen riittävän aikuinen tietääkseni mistä pidän ja mistä en pidä, eikä minun enää tarvitse tehdä niitä asioita, joita en halua tehdä. Mukavuusalueella on kuitenkin sellainen ikävä taipumus, että mitä pidempään siellä oleilee, sitä pienemmäksi se kutistuu. Ja pahus sentään kun tämä elämä ei aina voi olla pelkästään mukavaa! Millaisista makuelämyksistä olisinkaan jäänyt paitsi, jos olisin uskonut nuoremp

Lue lisää

Hei uusi normaali, minä hyväksyn sinut. Koska en muuta voi.

Olisi ihanaa lähteä viikonlopuksi kaupunkilomalle Eurooppaan. Istuskella kahvilla terassilla lämpimän kevätauringon helliessä kasvoja, katsella ihmisvilinää, kuunnella katusoittajaa aukion laidalla. Ottaa varaslähtö kevääseen, kun Suomeen vielä sääennusteissa luvataan lunta ja pakkasta. Vaihtaa maisemaa hetkeksi, jotta jaksaisi taas arkea. Mutta kun ei saa matkustaa. Sen sijaan istun kotona ja luen uutisia uusimmista rajoituksista ja suluista. Kukaan ei osaa sanoa kuinka kauan tämä kestää, tai edes selventää mitkä rajoitukset tai suositukset milloinkin ovat voimassa ja missä. Omassa kuplassa meinaa unohtua, ettei Euroopan aukioillakaan kuulu katusoittajia tai näy ihmisvilinää. Ei saa edes sitä kahvia. Kun isäni kuoli ennenaikaisesti vajaa viisi vuotta sitten, minun maailmani romahti. Se turvallinen maailma ja arki, johon olin tottunut, lakkasi yhtäkkiä olemasta. Muistan elävästi, kuinka sinä päivänä avasin oven naapurille ja rupattelin muutaman sanan. Vastasin puhelimeen, kun kuntosal

Lue lisää

Pieni ajattelija

Hae tästä blogista